| Tietoa Roudari Ruisinki ry:stä |
|
|
|
| Kirjoittanut Rämö |
| 11.11.2008 00:28 |
|
Ensimmäiseksi kun näkee tuon nimen, niin voi tulla mieleen, että mistähän hitosta oikein on kysymys? Vuosi 2006 - 1st Roudari RuisinkiJoskus aikoinaan Imatralla järjestettiin sellaista ajoneuvotapahtumaa kuin ???? , sitten tuli pitempi tauko, kunnes lopulta joskus 2005 - 2006 vuosien välillä tuli pienellä porukalla idea, josko järjestettäisiin taas jotain, pienen kädenväännön seurauksena tuloksena oli sitten nimen väännön Imatran kaupungin kanssa ensimmäinen tapahtuma nykyisellä nimellä eli RoudariRuisinki, ehdotuksia oli vaikka mitä Impi-ruisingista alkaen, mutta ne eivät päättäjille kelvanneet.
Vuosi 2007 - 2nd Roudari Ruisinki - Meet Rock to The RiverEnsimmäinen tapahtuma kun meni ok, niin alkoi uuden tapahtuman kasaaminen, johtuen vuoden aikaisista muutoksista tapahtumien suhteen, alkoi tuolla elokuussa olla jo tungosta erinäköisistä tapahtumista, tuli heitettyä kysymystä tuonne RttR:n suuntaan josko olisi mahdollista pitää tuollainen pienimuotoinen tapahtuma samaan aikaan tuossa päivällä, muutenkin ilmaisen tapahtuman aikana. Sehän sopi ja näin tehtiin, lopputulos oli sitten mitä oli, niin ei voi muuta todeta Ruisingin kannalta kuin, että kelit suosi, tosin siihen ei RttR ollut millään tavalla osallinen Vuosi 2008 - Roudari Ruisinki 3rd Annual car & rock'n'roll showUusi kesä, uudet kujeet, valitettavasti ilmat eivät tällä kertaa suosineet vierailevia ajoneuvoja katsomaan tulleita, eikä sen puoleen kyllä järjestäjiäkään, noh oli kuitenkin ensimmäinen itse yhdistyksen nimissä järjestetty tapahtuma, ja sen verran nuori tapahtuma kyseessä, että hieman hakee vielä oikeita uriaan ennen kuin syntyy ihan oikeesti valmista. Yhdistyksen tili jäi plussan puolelle joten tästä ei voi seurata kuin se, että kesällä 2009 tapahtuu taas jotain Roudari Ruisingin merkeissä.
Miksi ryImatralla ja taitaa muuallakin Suomessa olla sellainen ongelma, ettei yksityinen ihminen kykene oikein järjestämään mitään, tai ainakaan se ei viralliselta taholta oikein saa mitään vastakaikua, ja se on tässä huomattu tässä kun näitä tapahtumia ensin yritettiin "yksityisesti" järjestää. Jotenkin tuntuu vain kumman paljon helpommalta, kun kaiken takana on rekisteröitynyt yhdistys, joten jos jotain tapahtuu niin vastuullinen siihen on helpompi löytää, ja yhdistyksen tukeminen ja muutenkin rahallinen taitaa olla helpompaa kuin yksityisen ihmisen.
No entäs tämä Roudari Ruisinki tapahtuma?Harrasteajoneuvotoiminnan ohessa yhdistys pyrkii kerran vuodessa järjestämään kokoontumisen, jonne paikalle saapuneet ajoneuvot ovat kaiken kansan ihasteltavana, ja kävijät keskenään äänestävät keskuudestaan tapahtuman parhaan ajoneuvon, myös paikalle saapuneet katselijat ilman ajoneuvoa saavat äänestää omasta mielestään mielenkiintoisinta tai muuten vain palkitsemisen arvoista ajoneuvoa.
-- Tätä tekstiä tullaan päivittelemään sitä mukaan kun se katsotaan aiheelliseksi / tahi se tulee aiheelliseksi --
![]() |
| Viimeksi päivitetty 18.05.2010 19:04 |



